Miksi työntekijät ja työtehtävät eivät kohtaa?

Nykyisin yhteiskunnallisessa, ja työvoimapoliittisessa sellaisessa erityisesti, nostetaan esiin ns. kohtaanto-ongelma. Tämä tarkoittaa sitä, että  on olemassa korkeahko työttömyys ja samaan aikaan myös laajaa työvoimapulaa.  Työ ja tekijät eivät siis kohtaa. Tämä on ongelma, jota nykyinen byrokraattinen ja paperinmakuinen työvoimapolitiikka ei tietenkään pysty ratkaisemaan, koska ongelma on sekä krooninen että aidosti hankala ratkaista. Ratkaisu pitää hakea käytännön teoilla, tapaus kerrallaan.

Itse nostan esiin tämän asian vähemmän tunnetun pikkusisaruksen eli luksusversion samasta asiasta nimetään se vaikkapa luksus-kohtaanto-ongelmaksi (LKO). Hieno sanahirviö, eikö?

LKO tarkoittaa sitä, että hyvät työpaikat ja hyvät työntekijät eivät kohtaa. Tähän on monia syitä, ei vähiten se, että yritykset ylimyyvät työnantajabrändejään ja työolojaan. Sitten petytään. Jo vuosikymmeniä työpaikkahaastattelu on muodostunut, ehkä syystäkin tilanteeksi, jossa työntekijää epäillään vähintään omien taitojensa ja hyödyllisyytensä vastaavasta ylimyynnistä, tai oikeastaan tähän liittyen ihan valehtelusta. Liian usein työhaastattelun lähtökohta on varmentaa, puhuuko hakija totta! Miten se luottamus tuosta sitten kehittyykään.

Olen viime aikoina paljon puhunut henkilökohtaisten kontaktien tarpeesta paperilla tehtyjen päätösten sijaan. LKO voitaisiin pitkälti ratkaista sillä, että työnhakijat tuntisivat henkilöiden kautta, tai avulla, tulevan työnantajansa ja vastaavasti toimittaisiin myös työnhakijan tuntemisen osalta.

Tämä olisi täysin mahdollista, mutta näin ei yleisesti toimita. Tämä taas johtuu siitä, että paperilla operoiminen prosessikaavioiden mukaan on helpompaa. Mutta ihmiset kun eivät ole laatikoita organisaatiokaaviossa.

Mietitäänpä vaikka perinteistä suorahakua, sekin on pääasiassa paperilla tehtävää työtä, ihan loppuvaiheen tapaamisia lukuun ottamatta ja silloinkin moni kontaktoiduista jää nuolemaan näppejään, vaikka keskusteluissa muuta on ehkä luvattu. Samaan aikaan yksi alan toimija kirjoittaa artikkelin, ”miksi headhuntterilla ei ole aikaa tavata sinua”!

Jos epäilet kärsiväsi LKO:sta roolissa tai toisessa, ota yhteyttä, niin laitetaan henkilöiden välinen kommunikointi ja verkostot kuntoon ja ratkaistaan LKO! Minulla on aikaa Sinulle.

Jaa artikkeli: